Elämäntapamuutos – liikunta

Olen liikkunut elämäni aikana satunnaisesti sekä säännöllisesti. Näitä säännöllisiä kausia on ollut useampia, mutta aina ne ovat päättyneet syystä tai toisesta. Yleensä syynä on ollut sairastuminen flunssaan. Tämän jälkeen liikunta on yleensä loppunut kuin seinään. Mutta jos olen onnistunut liikkumaan säännöllisesti, olen juossut viikon aikana 3 x 10km ja käynyt sen lisäksi salilla.

Ennen viime joulua sanoin miehelleni, etten halua mitään tavaraa joululahjaksi, vaan jotakin hyvinvointiani edistävää. Noh, sain lahjakortin kuntosalille sekä kahdet kumisaappaat! Tarkoituksenani oli siis aloittaa liikunta uudelleen niin, että pääpaino olisi juoksemisella ja sitä tukemaan tulisi salilla käynti. Tavoitteenani on juosta tämän vuoden syksyllä puolimaraton ja uskon sen myös toteutuvan!

 

Juokseminen

Juokseminen on parasta liikuntaa mitä tiedän! Kun pääsee juoksemisen makuun ja se alkaa sujua, niin se menee kuin itsestään. Mielestäni tärkeimpiä asioita juoksemisessa on hengittäminen, oikea vauhti sekä juuri itselle sopivat juoksulenkkarit. Muistan, kun joskus aikoinani juoksin ensimmäisiä kertoja, opettelin hengittämään omien askeleitteni tahtiin. Mutta jos juoksin jonkun toisen kanssa, niin aloin vahingossa hengittää hänen askeleiden tahtiin ja sitten menin ihan sekaisin. En myöskään voinut alkuun kuunnella musiikkia samalla, sillä aloin hengittää musiikin rytmin tahtiin. Näistä olen onneksi vuosien aikana päässyt eroon.

Oikea vauhti on myös tärkeä. Et voi aloittaa täysillä, jos et ole tottunut juoksemaan tai jos et ole tehnyt alkulämmittelyä. Itse pidän tasaisesta rauhallisesta vauhdista, mutta loppua kohden otan usein aina spurtin.

Ja ne juoksulenkkarit. Niiden pitää olla tukevat, vaimentaa iskua ja sopia juuri omaan jalkaan. Niitä täytyy myös uusia tietyn väliajoin, sillä ne sekä kuluvat, mutta myös menevät ”lyttyyn”. Itse tilasin juuri netistä uudet lenkkarit (samanlaiset kuin aina), sillä jalkapohjani alkoivat kipeytyä ja se jos joku on merkki siitä, että lenkkarit täytyy vaihtaa.

Käyn juoksemassa koirani kanssa, mutta sään ollessa huono (esim. nyt on todella liukasta), käyn juoksemassa salilla juoksumatolla. Se oli alkuun aika tylsää verrattuna ulkona juoksemiseen, mutta nyt olen jo tottunut siihen. Samalla kun voi katsoa TV:tä, juoda vettä, seurata sykettä sekä kanssaliikkujia. Tällä hetkellä olen juossut 2 x viikossa 10km:n verran. Tarkoituksena on kasvattaa matkaa pikkuhiljaa. Ja kunhan kelit tästä paranee, siirryn ulos juoksentelemaan.

 

Salitreeni

Kuntosalijäsenyyteeni kuului yksi tapaaminen PT:n kanssa. Hän testasi kuntoani ja keskustelimme tavoitteestani. Meillä synkkasi hyvin ja koska tarvitsin kipeästi apua, ohjausta ja tukea (ja mitä tahansa), otin häneltä 25 kerran paketin puolimaratoniin asti. Koska kaikki entiset elämänmuutos-projektit olivat epäonnistuneet, otin kaikki keinot käyttöön. Tällä kertaa tämä muutos olisi pysyvä.

Viikottaisen PT-kerran lisäksi käyn kerran viikossa myös itse salilla. Alkuun olin ihan pihalla miten laitteita käytetään, mutta nyt olen löytänyt niistä itselleni sopivat. Ja PT:n kanssa käytämme pääsääntöisesti vapaita painoja. Sitä treenaa ja rehkii paljon tehokkaammin, kun treenaa jollekin toiselle, vaikka itseäni vartenhan tämän kaiken teen.

Nyt kun liikuntaa tulee harrastettua viikossa se neljä kertaa, sen huomaa myös kropassa. Olo on timmimpi, vaatteet eivät purista, voimaa on tullut lisää ja lihaksetkin näkyvät jo vähän. Ja olo on mahtava ja mieli tyytyväinen. Nyt kun olen päässyt kunnolla liikkeelle, niin liikunta ei tunnu ollenkaan pakotetulta ja oikein halua liikkua! Eilenkin menin lauantai-iltana väsyneenä salille ja tulin sieltä pirteänä pois.

Tärkeää on siis löytää itselle sopiva liikuntamuoto, jolloin liikkuminen on mieluisaa. Itse on välitä ryhmäliikunnasta tai joukkueurheilusta. Haluan harrastaa liikuntaa silloin, kun minulle itselle sopii (ja lapsenvahdille). Mutta tulen varmasti taas kokeilemaan muitakin liikuntamuotoja jossakin kohtaa!

 

Terveisin, Itseni Voittaja

IMG_5967

 

Leave a comment