Minulle tuli taas flunssa kahden kuukauden tauon jälkeen. Sinänsä hyvä saavutus, sillä syksyllä olin flunssassa paljon useammin. Harmittaa vain, sillä treenikertoja tulee jäämään väliin useita ja edellisessä elämässä kaikki saavutukset ovat yleensä tyssänneet sairastumiseen, jonka jälkeen olen palannut aina entisiin tapoihini. Muistan hyvin, kun viime syksynä flunssan viedessä makuaistini vedin silti suklaata, vaikka en edes maistanut mitään! Ne jos jotkut olivat turhia kaloreita potenssiin kaksi!
Tämä flunssa myös tuntuu vähän laimeammalta kuin mitä ennen. Ei edes lämpöä, mitä ennen oli aina ja se pysyi pitkään. Nenä vuotaa vain vähän, mutta kurkku on kipeä. Saa nähdä kehittyykö kunnon flunssaksi. Sinänsä taas osuva ajankohta, sillä ensi viikolla alkaa loma…
Uskon siihen, että muutokset ruokavaliossani ovat edesauttaneet sitä, että flunssantuloväli on pidentynyt ja flunssanoireet ovat miedommat. Vastustuskyvyn sanotaan tulevan 2/3 suolistosta. Sillä on siis todella merkitystä mitä ihminen syö ja juo. Jos pääsääntöisesti syö ravintoarvoiltaan köyhää ruokaa, vastustuskyky heikkenee. Toki tähän vaikuttavat myös esimerkiksi stressi sekä antibioottikuurit. Jos suolisto ei voi hyvin, ravintoaineet eivät myöskään imeydy kunnolla ja suoliston huonot bakteerit pääsevät jylläämään. Silloin olet otollinen maali kaikille flunssille ja vatsataudeille.
Kun entinen minäni ennen sairastui, sallin itselleni herkuttelun kipeänä jotenkin lohdutuksesi. Nyt ei edelleenkään tee mieli herkkuja, sillä nehän vasta pahentaisivat tilannetta vastustuskyvyn kannalta tai eivät ainakaan auttaisi yhtään. Terveet valinnat auttavat tervehtymään, jolloin pääsen taas nopeammin kuntoon ja liikkumaan. Miksi en tätäkään tajunnut viime syksynä?
Lautaselle siis paljon kasviksia, hedelmiä, marjoja, kuituja, hyviä rasvoja sekä D-vitamiinia. Ehdoton nou nou sokerille, valkoisille jauhoille ja maitotuotteille. Kyllä tämä tästä.
Terveisin, Itseni Voittaja

