En ole pitkään aikaan päivittänyt mietteitäni, sillä elämä on ollut niin hektistä. Onneksi nyt kiireet alkavat helpottaa sekä töissä että vapaalla. Loman alkuun on 3 viikkoa ja sitten onkin 4 viikon ansaittu kesäloma! Tuskin maltan odottaa!
Aloitin elämäntapamuutokseni tämän vuoden ensimmäisenä päivänä ja olen ollut erittäin tyytyväinen tuloksiini:
- kiloja on lähtenyt yhteensä 5,9kg ilman laihduttamista
- olen tuntenut itseni pirteämmäksi ja jaksan paremmin
- mielialani on ollut positiivisempi ilman huonoa omatuntoa
- en ole sairastellut
- kunto on kasvanut juoksemisen ja salitreenin myötä
- vanhat vaatteet eivät purista
- olen oppinut laittamaan terveellisempää ruokaa
- lähipiirini on myös innostunut terveellisemmistä elintavoista
- saan paljon enemmän aikaan nykyään
- elämäntapamuutoksesta näyttää tulleen pysyvä
Kuten viimeksi kerroin, alkuun olin kovin tarkka herkuttelun suhteen, sillä olenhan sokeriaddikti. Töissä, juhlissa tai missä tahansa, jätin aina syömättä tarjolla olevat herkut. Jos vain pystyin, tein kaikesta aina oman ruokavalioni mukaan terveellisempiä vaihtoehtoja. Pikku hiljaa juhlissa, työmatkalla tai muissa vastaavissa annoin itselleni luvan maistaa herkkuja, sillä huomasin pystyväni palaamaan heti takaisin terveellisiin ruokatottumuksiini.
Annettuani itselleni herkutteluluvan, vanha minä pääsi nopeasti sokerin ja muun epäterveellisen makuun, ja syömistä oli vaikea lopettaa. Joko syödään kunnolla tai sitten ei syödä ollenkaan! Viikon aikana kertyneet tulokset tuhoutuivat viikonlopun herkutteluun. Tai sitten söin esimerkiksi pähkinöitä oikein urakalla, vaikka ne eivät epäterveellisiä olekaan.
Periaatteessa näinhän tämän kuuluisi mennä normaalissa elämässä, että arkena eletään terveellisesti ja sitten, jos on juhlan paikka, niin sitten juhlitaan herkkuineen päivineen. Ja toistaiseksi olen pystynyt palaamaan viikonlopun jälkeen aina terveelliseen arkeen. Silti tunnen välillä itseni ennemminkin Itseni Huijaajaksi kuin Voittajaksi näiden herkuttelujen jälkeen. Pitäisikö minun jatkaa ehdottomuuttani herkkujen suhteen, niin kuin tein alussa? Toisaalta ei ole mitään ongelmaa arkeenpaluun suhteen, joten miksi en nauttisi tarjolla olevista herkuista? Kotiini en kuitenkaan herkkuja osta tai niitä tee itse. En ole myöskään syönyt karkkia tai tavallista suklaata. Mutta entä jos jossakin kohtaa jään sille tielle ja herkuttelu jää päälle? Ja miksi edes kannattaa herkutella ja ”pelata uhkapeliä”, sillä herkut ne minut huonoon jamaan ovat saaneet ennenkin. Eihän alkoholistikaan voi ottaa tippakaan, jos on lopettanut juomisen.
Niin tai näin, päätin nyt ottaa tehostetun treeni- ja ruokailuspurtin juhannukseen asti. Ensi viikon lauantaina vaan on taas yhdet valmistujaiset herkkupöytineen… Ja entä kesäloma, miten minun sitten käy?
Terveisin, Itseni ”Voittaja”

