Olen oman elämäntapamuutosprojektini aikana innostunut kokeilemaan uusia reseptejä ja ennen kaikkea tuunaamaan suosikkireseptejäni omaan ruokavaliooni sopiviksi. Yksi varmaankin kaikkien lemppareista on pannukakku. Se on sekä lasten että aikuisten makuun. Koska olen jättänyt ruokavaliostani pois mm. maitotuotteet sekä vehnän, muokkasin pannarinkin ohjetta seuraavasti:
Ohje
4 kananmunaa
1 l manteli- tai kaurajuomaa
5 1/2 dl kaurajauhoja
1 tl laadukasta suolaa
1 rkl kookossokeria
1 dl rypsiöljyä
1 dl riisiproteiinijauhetta
0,5 -1 dl kaurahiutaleita
Vatkaa 4 kananmunaa rikki ja lisää 1 litra manteli- tai kaurajuomaa. Lisää joukkoon kuivat aineet ja lopuksi rypsiöljy. Anna pannaritaikinan turvota puoli tuntia. Kaada taikina uuninpellille leivinpaperin päälle ja paista ensin n. 15 minuuttia 250 asteessa, jonka jälkeen n. 15 minuuttia 225 asteessa. Koska taikinassa ei ole käytetty maitoa, se ei kohoa juuri ollenkaan, kuten tavallinen pannukakku. Se jää todellakin ”pannukakuksi”! Myös pinta jää vaaleaksi, joten ei kannata säikähtää onko pannari kypsää vai ei.
Päälle voi laittaa mitä tahansa marjoista hedelmiin, itse laitoin tällä kertaa omenasosetta sekä tuoreita mansikoita. Kaurapannari maistuu hyvälle, mutta pikkuneiti huomaa eron, eikä syö niin suurella halulla, kuin mitä normaalisti söisi! Lisää reseptejä luvassa 🙂
Lomaterveisin, Itseni Voittaja

